DigiCert ja Symantec ovat ilmoittaneet 2.8.2017, että Symantec myy Website Security -liiketoiminnan Digicertille 950 m$ hintaan! Tämän oleellisin osa ovat SSL-varmenteet.
Faktat
Tässä on linkki Symantecin ilmoitukseen asiasta ja tässä linkki DigiCertin ilmoitukseen.
DigiCertin SSL-varmenteita käsittelevän henkilöstön määrä hyppää nykyisestä 225 hengestä noin 1000 henkeen. Symantec sanoo, että kauppa pyritään saattamaan päätökseen ”in the third quarter of fiscal 2018” mikä tarkoittanee Symantecin ajanlaskussa joulukuuta 2017.
Merkitys Suomessa
Kun lasketaan yhteen (huhtikuun 2017 tietojen mukaan) Symantecin markkinaosuudet OV/EV -varmenteissa (eli brändit VeriSign, Symantec, Thawte ja GeoTrust) sekä DigiCertin markkinaosuudet (eli brändit DigiCert ja Verizon) saadaan yhteensä 64.18% osuus Suomen markkinoista! Koska lisäksi GÉANT (ent. TERENA) toimittaa myös DigiCertin varmenteita omalla nimellään, on tuo osuus tosiasiassa vieläkin isompi.
Mitähän tästä sitten miettisi näin heti kesäloman jälkeen? No – jo huhtikuun luvuillakin Entrust on 12.04% markkinaosuudellaan noussut toiseksi Suomessa. 🙂 Ja toivottavasti saamme tästä myrskystä huolimatta rauhassa jatkaa asiakkaidemme palvelemista kotimaisella verifioinnilla ja tuella sekä markkinaosuutemme kasvattamista.
Voisi tietysti toivoa, että tämä antaa myös Symantec-Google -riitaan jonkinlaisen ratkaisun. Se kun ei ole kenenkään etu. Google/Chromium ei nähdäkseni tosin ole tätä vielä kommentoinut.
Spekulointi
Lopun pohdinnan taidan jättää tässä vaiheessa asiantuntevampiin käsiin, eli sisällytän alle muutaman pätkän Computerworldin artikkelista käännöksineen:
”Symantec sells its problem SSL unit to DigiCert for US$1B
… Faced with the prospect of recontacting millions of its customers to renew their certificates ahead of schedule, and revalidating the identity of EV certificate holders, Symantec chose to hand the problem to DigiCert.
… DigiCert is set to become much larger, though: Before the acquisition, DigiCert had around 225 staff in the U.S.; after, according to Symantec, DigiCert’s workforce will balloon to over 1,000.
… Web browsers automatically trust certificates issued by Symantec and companies like it, but Google has begun steadily scaling back the level of trust in its Chrome browser for older certificates issued by Symantec, a process which will result in security warnings when Chrome users visit some websites.
… Last week Google’s Chrome team accepted a proposal from Symantec to reissue all certificates by Dec. 1, 2017, linking them to a new root certificate held by an independent Managed Partner Infrastructure. That proposal, however, makes no reference to a pending sale of Symantec’s certificate business.”
ja sama suomeksi:
”Symantec myy ongelmallisen SSL-yksikkönsä DigiCertille 1 mrd$ hintaan
… Kun Symantec mahdollisesti oli pakotettu ottamaan yhteys miljooniin asiakkaisiinsa heidän varmenteidensa uusimiseksi ennenaikaisesti, ja verifioimaan uudelleen EV-varmenteiden haltijoiden identiteetit, Symantec päätti ojentaa ongelman DigiCertille.
… DigiCertistä kuitenkin tulee paljon suurempi: Ennen ostosta DigiCertillä oli noin 225 hengen organisaatio Yhdysvalloissa; sen jälkeen – Symantecin mukaan – DigiCertin työntekijöiden määrä kasvaa yli tuhannen.
… Selaimet luottavat automaattisesti Symantecin ja vastaavien yritysten tuottamiin varmenteisiin, mutta Google on alkanut tasaisesti pudottaa luottamuksen tasoa Chrome-selaimessaan Symantecin julkaisemiin vanhempiin varmenteisiin. Tämä prosessi johtaa siihen, että Chrome-selain antaa tietoturvavaroituksia kun sen käyttäjät käyvät (tällaisilla varmenteilla suojatuilla) sivustoilla.
… Viime viikolla Googlen Chrome-tiimi hyväksyi Symantecin ehdotuksen, jonka mukaan Symantec tekee uudelleen kaikki varmenteensa 1.12.2017 mennessä siten, että ne linkitetään uuteen juurivarmenteeseen, joka on riippumattoman hallintakumppanin hallussa (Managed Partner Infrastructure). Tuo ehdotus ei kuitenkaan sisältänyt mitään viittausta siihen, että Symantec myisi varmenneliiketoimintansa.”
Lisää tietoa: info(at)wesentra.com tai https://www.wesentra.com