Teknisiä terveisiä

21.9.2022

Sisäisen IT:n tehtävät, palveluiden ylläpito sekä asiakastuki ja -konsultointi. Jokainen päivä teknisessä roolissa Wesentralla on erilainen ja työnkuvaan sisältyy monia vaihtelevia, mielenkiintoisia tehtäviä, joista kerromme lisää tässä blogikirjoituksessa.

Tuki & konsultointi

Wesentra tarjoaa teknisen tuen toimittamilleen tuotteille, ja asiakkaiden tulee lähtökohtaisesti ongelmatilanteissa olla yhteydessä suoraan meihin. Suurin osa ensikontakteista saapuu sähköpostitse, mutta palvelemme asiakkaita myös puhelimitse. Asiakkaan yhteydenotto saattaa liittyä esimerkiksi varmennetyypin valintaan, portaalin käyttöön tai tuotteen asennuksen tai käytön aikana ilmenneeseen ongelmaan. Monissa tapauksissa hyödynnetään myös etäyhteyttä, jonka aikana asiakkaan on helpompi havainnollistaa tilannetta. Usein asia saadaan ratkaistua suoraan meidän kauttamme, mutta joistain vikatilanteista välitämme tiedon päämiehen tekniseen tukeen ja toimimme asiakkaan ja päämiehen välissä avustamassa. Pidämme tärkeänä, että voimme jakaa osaamistamme asiakkaille, jotta yhteistyömme heidän kanssaan sujuu jatkossakin jouhevasti ja vältymme yllätyksiltä.

Tuotetut palvelut

Wesentran teknisen henkilöstön tehtäviin kuuluu lisäksi myös tarjoamiemme palveluiden ylläpito sekä tähän liittyvät käytännön toimet. Tällä hetkellä Wesentralla on saatavilla varmenteiden hallintapalvelua (Certificate Management, CeMan) sekä kalasteluviestien estoon ja lankeamisen ehkäisyyn kehitettyä PhishMan-palvelua. Suunnitelmissa on laajentaa palvelutarjontaa jatkossa, vastataksemme asiakaskuntamme kasvaviin sekä monipuolistuviin tarpeisiin.

Palveluiden tilannetta seurataan säännöllisissä asiakaspalavereissa, joissa käydään läpi myös mahdolliset kehitystoiveet. Pitämällä itsemme sekä asiakkaan ajan tasalla palvelun toimivuudesta, säästämme molempien osapuolten aikaa ja ennaltaehkäisemme ylimääräisiä kustannuksia.

Monipuolinen työtehtävä

Varsinaisten teknisten vastuiden lisäksi työpäivään sisältyy usein muitakin tarpeen mukaisia toimenpiteitä, kuten varmennetoimitukset ja myynnin tuen tehtävät, esimerkiksi asiakasyhteistyöpalavereihin osallistumalla. Tietoa sekä tarvittaessa tehtäviä jakamalla huolehdimme, ettei kenenkään työmäärä ei kasva liian suureksi.

Lisäksi työnkuvaan sisältyy kehitystyötä, sisäisiä palavereita ja toisinaan hyppäämme porukalla viettämään etäpäivää esimerkiksi mökille, jonka lomassa vietämme aikaa yhteisten vapaamuotoisten aktiviteettien parissa.

Haussa tekninen asiantuntija

Kiinnostaako tietoturvan ja digitaalisten identiteettien maailma? Meillä on haussa tekninen asiantuntija. Tehtävänkuvasta löydät lisää Työnhakijoille -sivultamme. 

Laita rohkeasti hakemusta sähköpostiosoitteeseen: rekry@wesentra.com

Lue lisää